torstaina, lokakuuta 11, 2007

Voicethreadin uusi versio ilmestynyt, Jaiku suljettu uusilta

Eilen ilmestyi Voicethread-palvelusta uusi versio. Se vei ääkköset mennessään (kertoi Aarne) ja hävitti yhdestä omasta kuvatarinastani kuvanäkymät. Sain tosin kuvat näkymään kun edit-tilassa ensin käänsin niitä 90 astetta oikealle, ja sitten takaisin :) Mikähän juju siinäkin oli, mutta toimi. Uusi versio on käyttäjäystävällisempi, sanoisin, ja visuaalisesti hitusen verran kivempi. Tarinan jakamista muille on helpotettu, samassa näkymässä missä ensin vie sinne kaverin emailin, niin voi rastittamalla jakaa eritasoisia oikeuksia (katselu, kommentointi, editointi). Videoitakin sinne voi nyt viedä, mutta tämä puoli on kehitystyön alla ja siksi eivät lupaa vielä mitään tuettujen video-formaattien listaa. Viikonloppuna tekemäni ohjeet meni uusiksi...

Toinen iso mullistus on Jaikun uusi yhteistyö Googlen kanssa, mikä sulki Jaikuun rekisteröitymisen uusilta käyttäjiltä pari päivää sitten. Onneksi meillä vanhoilla käyttäjillä on 10 kutsua kullakin! Toivottavasti kutsumenettely ei kestä pitkään, jotta voin jatkaa ihmisten houkuttelemista Jaikun käyttäjäksi. Eilisiltana talkoovoimin saatiin Jaiku-Vaparetki-kanavan avulla yli sadalle uudelle käyttäjälle Jaiku - tänään sitä on sitten (toivottavasti) käytetty Turussa seminaarin taustakanavana.

2 kommenttia:

JariS kirjoitti...

Pääsimme kuin pääsimmekin käyttämään sitä: http://jaiku.com/channel/pvk

Jaiku sopii erinomaiesti seminaarin taustakanavaksi. Osallistujat voivat kätevästi kommentoida seminaarin kulkua ja esittää kysymyksiä. Myös ulkopuoliset voisivat osallistua seminaarin kulkuun Jaikun avulla. Flash-sovelluksella voi vielä näyttää animoituja kanavan jaikuja valkokankaalle

VirtuaaliAnu kirjoitti...

Mikähän Flash-sovellus tuo on, josta mainitsit, Jari? Ja millaisia animaatioita. Haluaa nähdä :)

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi 1.0 Suomi-lisenssi.