perjantaina, huhtikuuta 10, 2009

Sataaako Second Lifessakin lunta?



On pitkäperjantai, huhtikuun 10. päivä, ja taivas työntää Kuopiossa lunta jouluiseen malliin. Kesäaikaan siirtymisen lisäksi siis myös ilmastokello on jotenkin nurjallaan :) Saapahan rauhassa istua koneen äärellä ja ihmetellä taas virtuaalimaailmanmenoa.

ISOverstas rantautui Second Lifen rantatontille EduFinland III -alueelle reilu viikko sitten. Logo on siellä toistaiseksi ainut maamerkki. Toimintaa suunnitellaan vähitellen, ainakin joidenkin koulutusten "yleissivistäväksi" osioksi sisällytetään vierailu Second Lifessa :) Verkostojohtamisen koulutuksessa esitykseni sosiaalisen median työkaluista sai aikaan todella vilkkaan keskustelun. Rehtorit kokivat tykitykseni kuitenkin tarpeelliseksi... Kasvokkain-kohtaamisia tarvitaan edelleenkin, sitä yritin korostaa. Viime viikkojen reissuni Outokummussa, Savonlinnassa, Sotkamossa ja Nummelassa lisäsivät taas osaltaan luottamuspohjaa verkostossa.

Savonlinnan taidelukiolla (ISOverstaan aluekokouksessa) 24.3.09 mieleeni jäi käsityön kehityshanke - satoja valokuvia oli OMMELTU yhteen. Hieno lopputulos! Siellä oli esillä myös portfoliotöitä - perinteisesti kansiossa. Nummelassa viime tiistaina luennoidessani verkossa arvioinnista puhuin ePortfoliosta. Nyt jälkikäteen tekisi mieli kysyä Savonlinnan taidelukiolta, että tehdäänköhän siellä laisinkaan portfolioita verkkoon?

Kuopion perusopetuksen tvt-vastaavien kanssa aloitimme ison urakan. Tavoitteena on muutaman työpajapäivän aikana kerätä ja tuottaa tukimateriaalia opettajille oppijoiden TVT-taitotasotavoitteiden saavuttamiseksi. Alakoulun puolelle tehdään osin ihan selkeitä tehtäviä, joita oppilaat atk-luokassa sitten toteuttavat. Ohjeet antavat tukea tvt-taidoiltaan heikoillekin opettajille. Oppijoiden tasa-arvo saada TVT-taitoja hanskaan on tässä TVT-opsin valmistelussa ollut koko ajan keskeinen puheenaihe. Työkaluina käytämme Oppimappia (työstö) ja Veräjää (julkaisu).

1 kommentti:

Anne Rongas kirjoitti...

Ja millainen sää netisä on tänään? Koska saadaan radioon siitepölytiedote World Wide Webistä ja Second Lifesta? Hauskoja leikkikysymyksiä, joku päivä tosiasiaa, ehkä.

Mutta siis tuohon viimeisimpään kirjoittamaasi: Sometussa on virinnyt aktiivinen keskustelu siitä, mitä ovat tietoyhteiskuntavalmiudet. Millaisia asioita lasten ja nuorten tulisi oppia, mitä opettajien pitäisi osata opettaa?

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi 1.0 Suomi-lisenssi.