Näytetään tekstit, joissa on tunniste fring. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fring. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, heinäkuuta 14, 2009

Keskikesän tunnelmia


Loppukevät jotenkin vain vilahti työkiireissä ja blogi jäi aivan hunningolle :( Kesälomalle kotiutuminen on sekin ottanut aikansa, pidempään kuin yleensä. Neljättä viikkoa jo viedään ja vasta kolme kirjaa luettuna. Hauskasti sattui eilen kun olin lukutauolla Tuulen varjo (Zafon) -kirjasta, niin TAir kommentoi samaista kirjaa Qaikussa.

Sen verran olen loma-aikaani "tuhlannut" nettiin, että tein yhden kuvasarjan juhannuksen luontoretkestäni EveryTrail-palveluun. Palveluun voi viedä kuvia (ja halutessaan GPS-dataa) ja paikantaa ne kartalle. Sain vinkin Akelta, joka oli tehnyt loistavan kuvasarjan Kuopion talojen kivimateriaaleista samaisella työkalulla.

Kyllästyin isoon E90-kännyyni ja siirryin käyttämään Nokian E75-mallia. E75 on sopivasti naisen taskuun mahtuva ja siinä on silti kaikki mahdolliset tarvittavat työkalut, paitsi iso näyttö web-selailuun. Täysimittainen qwerty-näppäimistö mahdollistaa hyvin esim. qaikuilun. Gmail-viestien näkyminen heti päänäkymässä on näppärää!

Fring-ohjelman asentaminen E75-puhelimeen onnistui vasta sms-viestin avulla. Perinteisten mesen ja Skypen lisäksi Fring tarjoaa mahdollisuuden seurata ja kirjoittaa myös Twitter-viestejä. Fringin Twitter 2.0 mahdollistaa myös hakujen tekemisen Twitteristä. Facebook-seurannan jätin asentamatta, sillä FB ei vieläkään ole suosikkini yhteisöalustoista vaikka kaikki siellä ovatkin :)

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi 1.0 Suomi-lisenssi.