Näytetään tekstit, joissa on tunniste gmail. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gmail. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, tammikuuta 19, 2010

Työlistaa muuallekin kuin keltaisille pikkulapuille


Tapanani on kerätä työn alla olevia asioita keltaisille lapuille työhuoneen pöydälle. Entäs jos teenkin etäpäivää kotona tai olen reissussa? Kävin viikonloppuna VESOilemassa Vammalassa Sastamalan lukioille ja sillä reissulla junassa löysin Gmailin ja Google kalenterin Työlistat. Siinä junassa "yksin" innovoidessa (vrt. Innovaatiojuna 13.1.2010) tuli monta tehtävää asiaa mieleen ja olipa kätevää laittaa ne Googlen Työlistaan muistiin.

Koulutin viime viikolla viraston johtoa Google Docsin ja Delicious-kirjanmerkkipalvelun käyttöön. Päätyvätkö käyttöön jää nähtäväksi :) Yllätys oli, että Delicious-palveluun kirjautuminen vaatii nykyisellään Yahoo-tunnusten tekemisen eli kirjautumista on asteen verran monimutkaistettu. Yahoo-tunnukset vaaditaan myös Flickr-kuvanjakopalvelun käyttöön, joten sikäli tunnukset eivät mene hukkaan.

ISOverstaan koulutuksissa tarjoamme uutena koulutusmuotona virtuaalitietoiskuja, jotka ovat 1.5 h vain virtuaalisesti tarjottavia koulutuksia. Osallistuminen tapahtuu ISOverstaan virtuaalitilassa, joka mahdollistaa useita eri videolähteitä kouluttajan päässä ja osallistumisen mistä vain verkon ääreltä.

perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Huolestumisia ja hyviäkin uutisia

Viime viikkoina on ollut muutamia huolestuttavia tapahtumia tälläiselle verkkofriikille. Kahteen otteeseen Gmail on jämähtänyt! Ja juuri sinä iltapäivänä kun piti esitellä tvt-strategiaa työryhmälle Google Docsilla, niin Docsikin oli sen hetken poissa päältä. Onneksi olin ottanut pdf-kopion kaikesta. Ja heti kokouksen jälkeen Docs taas toimi... Jopa Ning-palvelukin oli kertaalleen jonkun tunnin poissa käytöstä.

Jaiku on sirkutellut (=ei toiminnassa) tavan tasta, mutta onneksi tilalle on löytynyt juuri avattu Qaiku! Se on hyvin samantyyppinen mikroblogipalvelu kuin Jaikukin, mutta toimii :) Qaikun kehittäjille kiitokset siitä, että siellä kehitysvinkit otetaan tosissaan. Joka päivä tulee uusia ominaisuuksia. Brightkite-mikroblogipalvelu on jäänyt itselläni taustalle, tosin sen mahdollisuutta jakaa kuvia on edelleen ehdottoman hyvä. Twitteriin en vieläkään ole ihastunut.

Kuopiossa meneillään olevan TutkiNet-oppimisaihioiden pilotti on saanut hyvää palautetta. Ensimmäisessä seurantaryhmän tapaamisessa paikalla olevat opettajat suitsuttivat kokemuksiaan - myös oppilaat ovat tykänneet tosi kovasti. Nelosluokkalaiset kirjoittivat "Tutkinet on upea", "Hienoa että tälläinen on keksitty", "Tämähän on kuin olisi mesessä, mutta kirjoitetaan vain tieteestä".

ISOverstaassa ollaan saatu toimistoapua kun Taina aloitti työnsä 9.3. Tosi tarpeen! Strategiatyö on myös hyvässä vauhdissa. ISOverstaassa saadaan vihdoin uusi Moodle-versio (1.9) käyttöön, huhtikuun lopulla. On sitä odotettukin, mutta ollaan haluttu tehdä siirtymä hallitusti, koska Moodle on meillä tosi kovassa käytössä.

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi 1.0 Suomi-lisenssi.