Näytetään tekstit, joissa on tunniste veso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste veso. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, tammikuuta 19, 2010

Työlistaa muuallekin kuin keltaisille pikkulapuille


Tapanani on kerätä työn alla olevia asioita keltaisille lapuille työhuoneen pöydälle. Entäs jos teenkin etäpäivää kotona tai olen reissussa? Kävin viikonloppuna VESOilemassa Vammalassa Sastamalan lukioille ja sillä reissulla junassa löysin Gmailin ja Google kalenterin Työlistat. Siinä junassa "yksin" innovoidessa (vrt. Innovaatiojuna 13.1.2010) tuli monta tehtävää asiaa mieleen ja olipa kätevää laittaa ne Googlen Työlistaan muistiin.

Koulutin viime viikolla viraston johtoa Google Docsin ja Delicious-kirjanmerkkipalvelun käyttöön. Päätyvätkö käyttöön jää nähtäväksi :) Yllätys oli, että Delicious-palveluun kirjautuminen vaatii nykyisellään Yahoo-tunnusten tekemisen eli kirjautumista on asteen verran monimutkaistettu. Yahoo-tunnukset vaaditaan myös Flickr-kuvanjakopalvelun käyttöön, joten sikäli tunnukset eivät mene hukkaan.

ISOverstaan koulutuksissa tarjoamme uutena koulutusmuotona virtuaalitietoiskuja, jotka ovat 1.5 h vain virtuaalisesti tarjottavia koulutuksia. Osallistuminen tapahtuu ISOverstaan virtuaalitilassa, joka mahdollistaa useita eri videolähteitä kouluttajan päässä ja osallistumisen mistä vain verkon ääreltä.

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Kuvat pieneksi PowerPointissa


Mainitsin viime viikolla miten digikuvia sisältävän PP_esityksen saa (fyysisesti) pienemmäksi ja koska siitä on tullut kyselyjä, niin tässä tarkemmat ohjeet:

1. Avaa PowerPoint-tiedosto ja siellä jokin sivu, jolla on kuva/kuvia.
2. Klikkaa kuvan kohdalla kaksoisklikki
3. Valitse aukeavasta "Muotoile kuvaa" -ikkunasta välilehti "Kuva"
4. Klikkaa siellä alhaalta painiketta "Pakkaa..."
5. Valitse "Kaikkiin asiakirjan kuviin" ja tarkkuudeksi "Web tai näyttö". "Asetukset"-kohdassa rastit molempiin kohtiin (Pakkaa kuvat / Poista kuvien ulkopuolelle jäävät alueet). Seuraavassa "Pakkaa kuvat" -ikkunassa olen ottanut kuvien optimoinnin käyttöön eli "Käytä".

Tällä tempulla sain itse yhden tosi ison tiedoston melkein kymmenkertaisesti pienenemään! Tällä välttää sen, että jokaisen kuvan erikseen ensin pienentäisi jollain kuvankäsittelyohjelmalla.

Tänään on Kuopion perusasteen VESO-päivä, jonne valmistelin PP-esitystä. Isohan siitä tuli, mutta kun tein äskeisen ja lisäksi vielä lopuksi tallensin uudelle nimelle, niin johan pieneni tiedostokoko! Miksi muuten myös uudelle nimelle tallentaminen pienentää PP-tiedoston kokoa?

lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Yksi VESO-päivä taas takana, FlickR:sta kuvia "videona"?

Tämä lauantai sujui mukavasti Puijonsarven koulun VESO-päivässä. Jotain pientä ennätin omassa osuudessani nostaa verkko-opetuksen mahdollisuuksista. Heikki Koistinen esitteli Suomen kansalliskirjaston mielenkiintoisen linkin: Historiallinen sanomalehtikirjasto. Sinne on aina vuodesta 1771 digitoitu suomalaisia sanomalehtiä.

Anne Rongaksen Liitutaulublogista innostuneena haluan kokeille itsekin kuinka saisin kuvia FlickR:sta tänne "videona". Alla kokeiluni :)



Jotain meni vieläkin pieleen, eikä löydy kuin yksi kuva - täytyy tutkailla vielä html-koodia... Tähän auttoi se, että kävin tarkistamassa, että kuva on "public". Alkuun koodinpätkästä puuttui yksi " - oman Flickr-osoitteeni perästä ja Blogger heitti pelkkää herjaa "broken tagista". Tuon em. koodin saat "kuvaruudun" alapuolella olevasta pienestä tekstistä "FlickR Slideshow".

MIkäli haluat vain tietyn "setin" monista kuvistasi niin tee ensin Flickerissä tälläinen "setti" -->
"www.flickr.com/photos/myname/sets/123456/" ja laita sen jälkeen blogissasi koodinpätkään osoitteeksi:"...user_id=XXXXXXXX@NXX&set_id=123456"
Ilman settiä en saanut kuvia näkymään lainkaan, mutta setin tehtyäni homma vihdoin pelitti :)

sunnuntai, helmikuuta 25, 2007

TVT-strategiaa, Verkko tutuksi -koulutusta ja VESO-päivä Iisalmessa

Menneellä viikolla Kuopion koulujen tvt:n opetuskäytön strategiat nytkähtivät taas eteenpäin kun strategiavastaavat istuivat päivän koneiden ääressä ja hinkkasivat tekstejään eteenpäin. Hankalinta tuntui olevan kaupunkitason strategiatekstin soveltaminen oman koulun tasolle - mitä jokin koko koulutoimen strategiassa asetettu tavoite tarkoittaa omassa koulussani? Miten aiomme toteuttaa tvt:n opetuskäytön pedagogiset tukipalvelut omalla koululla? Visioita ja tavoitteita tuntui kuitenkin hienosti löytyvän, enemmänkin realiteetit painavat päälle - ei ole koneita, ei tykkejä eikä tietotaitoa tarpeeksi.

Verkko tutuksi -koulutuksen kuudes toteutus sai päätöksensä perjantaina. Marja-Leena Hyvärinen availi opettajille verkkokeskustelujen saloja ja korviini tarttui kiva termi "viipyilevä prosessi" - sellaisenhan viivästeiset keskustelufoorumit saavat aikaan. "Anna aikaa" on yksi oppimisen perussääntöjä ja tämä toteutuu foorumeissa.

Muutoin, Kuopion yliopiston oppimiskeskuksessa on tekeillä Aaron, uusi sähköinen ajankäytön hallinnan työkalu verkko-opetuksen mitoituksen tueksi, ensin pilottien käyttöön. Jossain vaiheessa se on tulossa myös kaikkien yo-opettajien käyttöön, toivottavasti myös toisen asteen opettajille.

Työviikon päätti eilinen Ylä-Savon lukioiden yhteinen VESO-päivä Iisalmessa. Siellä ISOverkoston esityksen jälkeen saimme kuulla voice massage -asiantuntijaa Leena Koskista Siilinjärveltä. Voice massagella tarkoitetaan lihasryhmien rentouttamista klassisen hieronnan otteilla ja se on saanut alkunsa pankkivirkailijoiden säryistä. Hyvä ryhti ja lihastasapaino tarvitaan, jotta puhuminen olisi vaivatonta eikä äänihäiriöitä tulisi. Lisäksi opin, että terve ääni on "sointuva, miellyttävä, ilmeikäs ja kantava", kun taas "kariseva ja nariseva" ääni ei sitä ole. Millainen on kariseva ääni?

torstaina, tammikuuta 11, 2007

Verkko-VESO ja uudet koulutuskurssit taas pyörähtäneet käyntiin

Uuden vuoden myötä putsasimme ISOverkoston Verkko-VESOn pilottiryhmän vastauksineen arkistoon, ja aloitimme puhtaan ja taas parannetun version kanssa. Koko kevään ajan ISOverkoston opettajat voivat ilmoittautua non-stoppina opiskelemaan Verkko-VESOn (6 h kokonaisuus, joka korvaa yhden VESO-päivän). Ensimmäinen ahkera opiskelija kahlasi kokonaisuuden läpi tällä viikolla parissa päivässä, ja totesi, että käsitys ISOverkoston palveluista tarkentui. Tavoite siis saavutettu :)

Eilen opiskelijat ovat aloittaneet ISOverkoston koulutuskursseilla ahertamisen uusimmalla, nyt jo kymmenennellä koulutuskurssijaksolla. Kullakin jaksolla on ollut noin 8-11 verkkokurssia tarjolla, eri oppiaineissa. Ideana on, että oppilaitos ilmoittaa kurssille opiskelijoiden lisäksi lähiohjaajan, joka pääsee näin perehtymään verkko-opetukseen ja -opiskeluun autenttisella verkkokurssilla. Koulutusaspekti tulee siis nimenomaan lähiohjaajan työssäoppimisen kautta. Tällä järjestelmällä olemme perehdyttäneet suuren joukon opiskelijoita ja opettajia verkko-opiskelun pariin.

sunnuntai, marraskuuta 19, 2006

Maakunta-VESO takana

Eilen vietimme lukioiden yhteistä VESO-päivää Kuopiossa, lähes 200 opettajan voimin. Luistinratakelistä huolimatta ilmoittautuneet saapuivat ehjin koivin paikalle, myös kauempaa kuten Juankoskelta, Nilsiästä, Nurmeksesta, Pielavedeltä, Rautalammilta, Rautavaaralta, Suonenjoelta, Tuusniemeltä ja Vesannolta. Upea tilanne verkostoitumiseen!

Anita Rubin (TuKKK) kertoi mielenkiintoisia tuloksia pienten lukioiden rehtoreille (n noin 50) suuntautuneesta survey-kyselystä. Suurimman osan rehtoreista tulevaisuuden (vuoteen 2010) mielikuvissa koulu sopeutuu ja säilyy. Huolestuttavaa oli, että vastauksissa korostui konservatiivisuus ja muuttumattomuuden tila sekä se, että edelleenkin opetuskeskeinen asenne oli vallalla oppimiskeskeisyyden sijaan ja yhteisöllisyys-näkökulma puuttui täysin.

tiistaina, marraskuuta 07, 2006

Koulukohtaiset tvt-strategiat ja Verkko-VESO

Tämä päivä hurahti sukkelaan suunnitellessa Kuopion kouluille tvt-strategian päivittämistyöhön toteutettavaa kyselyä. Koulukohtaiset tvt:n opetuskäytön strategiat päivitetään Kuopiossa kevääseen 2007 mennessä, yhteistyössä Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksen kanssa. Iso prosessi, mutta uskon, että sitä kautta saadaan tvt:n opetuskäyttöä taas askeleen lähemmäksi arkea kouluissa.

Toinen mielenkiintoinen avaus, jota tänään vielä on hiottu, on huomenna ISOverkoston verkkokoulutuksena alkava Verkko-VESO. Tarjoamme itäsuomalaisille lukio-opettajille mahdollisuuden virtuaaliseen VESO-päivään. Koulutus toteutetaan Moodlessa marraskuun aikana ja teemana on verkko-opetus ja ISOverkoston palvelut. Mielenkiinnolla odotan palautteita!

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi 1.0 Suomi-lisenssi.