Näytetään tekstit, joissa on tunniste qik. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste qik. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, toukokuuta 16, 2011

Lukuvuoden kuulumiset kerralla :)

Kokonainen lukuvuosi on hurahtanut ilman blogikirjoituksia. Lienee merkki siitä, että tekemistä yksinkertaisesti on ollut niin paljon, että bloggaaminen on jäänyt. Toisaalta, aktiivisuus on siirtynyt toisille areenoille: Twitter, ISOverstaan Qaiku ja Facebook (laita hakusanaksi ISOverstas) ovat olleet enemmän käytössä. Hurjan paljon olemme työkäytössä siirtyneet käyttämään Google Docsia - sinne on kirjattu niin muistioita, suunnitelmia, ohjeita (esimerkkinä Posterous/Qik-ohjeita) kuin koulutusmateriaalejakin (esimerkkinä Google Earthin ohjeita).




Itse asiassa tänä päivänä ykköstyökaluni on ehdottomasti Google Docs (kuvien puolella edelleen Flickr). Sosiaalisissa kirjanmerkeissä olen siirtynyt kahden palvelun käyttäjäksi - vien kaikki kirjanmerkit Diigooni, mutta ohjaan ne sieltä automaattisesti myös Delicious-palveluun. Käytännössä kun haluan etsiä jonkun vanhan kirjanmerkkini, niin teen sen edelleen Delissä :)

Hyväksi koettuja työ-työkaluja ovat olleet myös osoitteenlyhentäjä Bit.ly (kirjautumalla palveluun pystyt kustomoimaan osoitteita), kommenttityökalu Crocodoc (mm. laatukriteerien kommentointi), Etherpad (erityisesti Tieken Etherpad, esimerkkinä Järvenpään vertaistukipäivä), Posterous-blogi (esimerkkinä ISOverstaan benchmarking-turneen kuvat ja tekstiäkin) ja Qik-videopalvelu (esimerkkinä ISOverstaan benchmarking-turnee Hankoon). Edelleen hyödynnän kokousaikataulujen sopimisessa Doodlea! Doodlessa kannattaa valita mukaan myös (keltainen) vaihtoehto "Raivaan tilaa, jos on tarvis".

Kaiken kaikkiaan lopuillaan oleva lukuvuosi on ollut todella monipuolinen, tapahtumarikas, tulevaisuuteen suuntaava ja antoisa. Timon, Sirpan ja Säden liittyminen ISOtiimimme on tuonut tuikitarpeellisia lisäresursseja ISOverstaan toimintaan. Lukuvuoden huipennus oli viime viikon benchmarking-turnee Kainuusta Hankoon (11.-13.5.2011, kuvia pyörii Galleriassamme ja Picasassa), johon osallistui noin 20 bussailijaa. Hangon seminaaripäivään osallistui lähes 50 osaamisen kehittämisestä kiinnostunutta. Voimaannuttava reissu!

perjantaina, marraskuuta 28, 2008

Terveiset virtuaaliopetuspäiviltä


Opetushallituksen järjestämillä virtuaaliopetuspäivillä 25.-26.11.2008 jaettiin taas kokemuksia, opittiin uutta ja verkostoiduttiin. Päivien viralliset materiaalit löytyvät oph:n sivuilta. Epäviralliset online-raportoinnit taasen löydät Jaikun Seminaarikannusta (klikkaa kunkin teeman alta Comments, jotta pääset näkemään koko ketjun). Jaiku-viestejä voit lukea ilman rekisteröitymistä, mutta kirjoittaminen vaatii tunnukset (pyydä kutsu minulta).

Olipa mukavaa Jaikuilla uudella Asus eee PC900 -miniläppärilläni kommarin sijaan. Tykkään yksinkertaisesta Linux-käyttöliittymästä ja 8.9 tuuman näyttö on ihan riittävä monipuoliseen selaimen käyttöön. Oli kiva seurata samalla muidenkin sessioiden Jaikurapoja. Ainut vaan, että Elisan mokkulani teki tenän kakkospäivän iltapäivällä. Virheilmoitus: Modeemin alustus epäonnistui. Ongelman ratkaisi 15-v poikani, googlatti vähän ja loi uuden mobiiliyhteyden koneeseen...

Käytän E90-puhelimessani Qik-ohjelmaa, jolla voi lähettää suoraa lähetystä videona kännystä. Jotenkin asetukset olivat menneet siten, että puhelimeni näytössä Osoitekirjan kohdalla lukikin Qik. Kiitos vaan Jarille, joka auttoi minua palauttamaan asetukset (työkalut -- asetukset-- yleiset asetukset -- muokkaus -- valmiustila -- pikavalinnat). Verkostossa on voimaa!

lauantaina, helmikuuta 23, 2008

Qik testauksessa, mese pääsi yllättämään

Pakkohan se oli minunkin päästä Qik testaamaan, eli kuinka kännykällä voi lähettää videota streamattuna online :) Sain eilen illalla tunnukset (noin puolessa tunnissa) ja ensimmäiset kokeilut tein tänään Kuopio Ice Marathonilla. Hirvitti milloin puhelimeni 20 Mb datapaketti ylittyy, mutta ekat kymmenkunta lyhyttä otosta veivät vain noin 6 Mb. Kotona otetut otokset menivät wlanin kautta eli eivät kuluta pakettidataa.




Eilisiltana hölmöilin mesessä ja aukaisin linkin, joka ilmeisesti sisälsikin viruksen. Viesti tuli luotettavalta taholta, joten ilman kummempia epäilyjä heti klikkasin linkkiä. Viestin englanninkielisyys olisi jo pitänyt herättää ajattelemaan. Samainen viesti lähti sitten kaikille meselistallani sillä hetkellä aktiivisena oleville :( Nyt on virustorjuntaohjelmani päivitetty ja tehty täysi scanni - toivottavasti auttaa, eikä joku koko ajan vakoile kaikkea tekemisiäni...

tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Sumpli sumplii menot puolestasi

Tosi hyvä mainoslause on suomalaisella Sumpli.com -palvelulla :) Pitihän se testata ja parin sumplimisen jälkeen suosittelen lämpimästi. Erityisen mukavaa tässä ilmaispalvelussa on se, että käyttäjän, sumplimaan pyydetyn, ei tarvitse rekisteröityä lainkaan. Tapahtuman ylläpitäjä ainoastaan rekisteröityy. Kun vielä huomaa, että samalla nimellä ei voi lisätä uusia sopivia ajankohtia, niin kaikki toimii hyvin. Mahdollisuus kirjoittamalla kommentoida "rasti ruttuun" -vaihtoehdon lisäksi mahdollistaa selittelyt...en pääse kun lapsi on tulirokossa...

ISOverstaan kaksipäiväisen sossumedian työkaluihin perehdyttävän koulutuksen taustasivustona käytimme Ningiä. Se osoittautui helpoksi ja joustavaksi (keskustelu)alustaksi vaikka tälläiselle yksittäiselle koulutukselle. Innolla odotan, että miten paljon opettajat ihan oikeasti ottavat näitä työkaluja käyttöönsä. Ainakin heti lähti käyntiin wiki (wikispaces) espanjan opiskelijoille, tekevät ja julkaisevat siellä kukin oman "esitelmänsä". Linkki vain Moodleen, jolloin kurssin kokonaisuus säilyy Moodlessa, mutta työkaluarsenaali kasvaa (Moodlen oma wiki ei ole kauhean käyttäjäystävällinen).

Eilisiltana seurasin ex tempore Annen vinkittämänä livekännyvideolähetystä Jyväskylän maalaiskunnan valtuustosalista. Qik.com tarjoaa ohjelmiston ja lähetyksen "toimittajana" oli Erkka. Kuva ja ääni tulivat kännykästä verkkoon uskomattoman hyvin, aivan minimaalisia pätkimisiä välillä (kotona 8Mt:n yhteyksillä). Reaaliaikaisen videostreamin lähettäminen helposti (onko Qik helppokäyttöinen?) mobiilisti voisi hyvinkin olla kova juttu monissa autenttisuutta kaipaavissa oppimistilanteissakin. Tästä juontui mieleeni, että testasinpa viikonloppuna ooVoonkin. Skypen kaltainen palvelu, mutta sillä voi lähettää myös videoviestejä. Kannettava sylissäni nauhoitin sillä muutamat "Hyvää huomenta" -viestit ja laitoin menemään naapurin sähköpostiin...

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi 1.0 Suomi-lisenssi.