Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkaspäivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkaspäivät. Näytä kaikki tekstit

torstaina, maaliskuuta 05, 2009

Ulkoilua, RSS-syötteitä, Google Earth'iä, Ningiä, strategiaa ja LANit


Näin talvilomaviikolla on ollut hyvää aikaa ulkoilla, mutta kylmiin (?) aamuihin on mahtunut myös hedelmällisiä verkkoretkiä. Olen oppinut kaikenlaista mm. käydessäni läpi kaikki Google Readeriini tallentuneet lukemattomat RSS-syötteet. Joitakin jaoin eteenkinpäin. Mm. kaavio verkottuneesta opiskelijasta on mielenkiintoinen. Google Earth -koulutustakin olen valmistellut - uutta 5.0 versiossa on ainakin tiedot meristä. Mutta sitä "Muinainen Rooma" -palikkaa ei ole vieläkään löytynyt Galleriasta!

Vinkkiverkosta löytyi useampikin uusi Ning-ympäristö lukiopuolelta, mm. ENA5, ENA7, kv-hanke ja integraalilaskentaa. Kiva nähdä erilaisia käyttöönottotapoja. Ningissä ovat muutoin menneet sorvaamaan yleisiä asetuksia siten, että enää ei näe "Uusimmissa tapahtumissa", että kuka on kommentoinut mitäkin, lukee vain että "1 jäsen kommentoi...", harmillista.

Kuopiossa on työn alla TVT-strategian päivitys, josta mainitsin Brightkite-sivulla. Tuliaisina sain linkin eNorssin tuoreisiin TVT-strategiasivuihin - kiitos Jari. Näin sosiaalinen media toimii! Sossumediasta kerroin helmikuun lopulla Kuopion rehtoreille pakkaspäivillä. Selvästi herätti ainakin osan yleisöstä miettimään, että pitäisikö vähän päivittää verkkotaitojaan :)

Meillä oli tällä viikolla kahden päivän LANit kotosalla (kts. kuva). Parhaimmillaan pieneen huoneeseen oli mahdutettu viiden nuorukaisen koneet :)

lauantaina, helmikuuta 21, 2009

Hups hei, aamut valostuneet

Sitten viime kirjoituksen ovat aamut (ja päivätkin) kovasti valostuneet. Flunssan "ansiosta" sain keräillä voimia vielä pimeinä viikkoina. Aamuisin linnut jo sirkuttavat ihanasti, mutta ikävämpi linnun sirkutus tuli vastaan (taas) eilen Jaikussa, josta olisin halunnut jakaa rehtoreiden Pakkaspäivillä rapoamani jutun. Jaikun serverit kävivät kuumina ja ainut näkymä mihin pääsi oli linnun kuva ja teksti, jossa kehotettiin jaikuilun sijasta juttelemaan rakkaan kanssa :)

Jaikun sirkuttelun takia osa jaikuilijoista ("another exodus from Jaiku" as ubiq commented) siirtyi KiteBright-nimiseen palveluun, jonne minäkin sitten Annen houkuttamana uteliaana verkkofriikkinä hakeuduin. Aika lailla Jaikun tyyppinen palvelu, plussana valokuvien tuominen, mutta kanavien puuttuminen iso miinus. Saas nähdä saako jalansijaa.

Eilen alkoi ISOverstaan (Opekon kanssa yhteistyönä) verkostojohtamisen koulutus. Tuli uusi vinkki viestintään: 2 + 1 -sääntö eli ihmisellä on 2 korvaa ja 1 suu, ja niitä olisi hyvä myös käyttää tässä suhteessa :)

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi 1.0 Suomi-lisenssi.