Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, joulukuuta 20, 2009

Vuoden viimeisiä vinkkejä

Blogini on nukkunut talviunta, mutta silti verkoissa on tullut kalasteltua ja saalista jaettua lukuisissa koulutuksissa. ISOverstaan kevään 2010 koulutukset ovat nyt vihdoin koulutuskalenterissa, uutuutena 6h työpajat ja 1.5 h virtuaalitietoiskut. Kajaanissa toteutettavan sosiaalisen median työpajat ovat pääosin jo täynnä! Onnea KAO:lle opetusministeriön laatupalkinnosta!

Juuri kun löytyi ihan tajuttoman helppo, ilman kirjautumisia käytettävä yhteiskirjoittamisen väline Etherpad, niin nyt on jo uhkana, että palvelu loppuu maaliskuulla. Optimistina uskon kuitenkin, että jotain kautta Etherpad olisi jatkossakin käytettävissä, on nimittäin sen verran käyttökelpoinen kalu. Etherpadissa itse (monivärisen) tekstin rinnalla on chatti-ikkuna käytössä ja tuotoksen voi tallentaa vaikka pdf-tiedostoksi. Koko tuotoksen kehittymisen voi katsoa "Play-nappulalla" (TimeSlider), samaan tapaan kuin Google Wavessa. Katso esimerkki.

Veivattuakin on tullut jo sen verran, että alkeet osaan, mutta vasta tulevaisuus ja käyttövarmuus kertovat mikä Google Waven lopullinen merkitys jokapäiväiselle elämällemme on. Eli toistaiseksi vielä hiukan epäilevä, mutta silti kovin odottava suhtautuminen aaltojen liplatteluun (kohtahan on jo kesä ja pääsee IRL aalloille).

Android-puhelimissa toimiva Google Goggles on tulevaisuutta, tosin vielä kehittelyasteella. Otat kuvan ja sinulle kerrotaan lisää kuvassa olevasta asiasta.

Twitteriä olen seuraillut satunnaisesti, lähinnä silloin kun meneillään on ollut kiinnostava tapahtuma, jonne en itse ole päässyt paikalle. Twitterin käytöstä taustakanavana on hyvät ohjeet Tarkkaamo-blogissa. Siitä selviää mm. hashtagien (#) käyttö. Harmi vaan, että Twitter Search -haut hakevat vain 2 viikon päähän. Ei ole Qaikun voittanutta...

Hyvät verkkomateriaalit lämmittävät näin pakkasten keskellä (samaten kuin esityksemme läpimeno ITK2010-päiville). Tarmo Toikkasen upeat slidecastit (=slidet + ääni) Slidesharessa ovat täyttä tavaraa. Samaten UPM:n toteuttama Virtuaalimetsä on hieno! Tontut vain puuttuvat...

keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

Koulutussuunnittelua


Koulutusten mentyä ohi en ikinä enää muista kuinka paljon töitä niiden eteen on ennen koulutuspäivää tehty; ideointi, päivämäärien löytäminen, tilojen varaaminen, oppimisympäristön rakentaminen, markkinointi, sisältöjen viimeistely ja lopulta kahvien varaaminen! Tuo viime mainittu on yksi tärkeimmistä, sen sain viime keväänä todeta kun olin jättänyt tarkoituksella aamukahvit tilaamatta...

Nyt on menossa tämän lukuvuoden koulutusten pähkäily. Opetushallituksen täydennyskoulutusrahoitus ei Kuopion/Pohjois-Savon osalta mennyt ihan putkeen ja nyt sitten on osin mietittävä resursseja uudelleen. Markkinointi tapahtuu usean väylän kautta, ISOverstaalla on oma koulutuskalenterinsa ja Pohjois-Savon koulutusyhteistyöryhmällä omansa, lisäksi osa infosta toteutuu Joensuun yliopiston sivuston kautta. Tavoite on tietty saada ryhmät täyteen ja opettajat innostumaan verkon opetuskäytöstä. ISOverstaan opettajille tarjoamme jälleen myös Verkko-VESOa, virtuaalista VESO-päivää. Verkko-VESO (Moodlessa) tutustuttaa opettajan verkko-opetukseen ja ISOverstaan palveluihin kahdeksan pienimuotoisen tehtävän avulla. Aiempi palaute Verkko-VESOsta on ollut todella myönteistä, ja onpa ideaa jo kopioitu ainakin Tampereen seudulle.

torstaina, syyskuuta 13, 2007

Tiukka koulutusviikko takana - äänitarinoita kuvan ympärille Voicethread-ohjelmalla

Viime viikolla alkoi Kuopion alueen tvt-tukihenkilökoulutus Opekon, Jyväskylän yliopiston ja Kuopion koulutuspalvelukeskuksen yhteistyönä. Samalla tuli rekrytoitua 21 uutta Bloggerin käyttäjää :) Koulutusympäristönä meillä on oppimappi, mutta siinä rinnalla tutustutamme muihinkin härveleihin. Jarkko L lohkaisi päivän kuluessa mielestäni hyvän totuuden "Vasta kolmannella kerralla verkko-opetuskokonaisuus on sellaisessa kunnossa kuin sen olisi pitänyt olla jo ensimmäisellä kerralla".

Heti perään alkoi perjantaina ISOverkoston Verkko tutuksi -koulutus - viimeistä kertaa hankkeen aikana. Ryhmä oli sopivan pieni (10) ja täynnä mukavia opettajia, joten perjantai hurahti mukavissa tunnelmissa, vaikka Moodlemme olikin palvelinongelmien takia aika lailla hidas. Osallistujille uusi työväline, chatti, testattiin ja yhteiset chatti-ajatkin saatiin sovittua kullekin ryhmälle.

Tämän viikon alussa saivat Moodle-oppia, ja vähän muutakin, Sisälähetysseuran oppilaitoksen opettajat Pieksämäellä. Siellä lähti syntymään niin surutyön kuin päihderiippuvuudenkin kurssia, ja monta muuta mielenkiintoista ammatillisen puolen kokonaisuutta.

Tutustuin viime viikolla savonlinnalaisten hienoon eTiimi-koulutushankkeeseen. Siellä on tällä hetkellä 8 lukion opettajaa opettelemassa verkko-opettajan taitoja kuukauden ajan. Linkistä löydät mm. joka päivältä koulutettavien tuottamat tuoreet podcastit päivän kulusta. Sekä hyviä vinkkejä web2-työkaluista, mm. Voicethread on mielenkiintoinen www-pohjainen työkalu, jonka avulla mm. voi kerätä yksittäisen valokuvan ympärille eri ihmisten kommentteja/äänitarinoita.

Länsi-Suomen läänin aikuislukiot ovat kirjoittaneet raportin koekäytänteiden kehittämisestä lukioissa. Kovin ovat perinteiset koekäytännöt vallalla, mutta raportti esittelee vaihtoehtojakin, kuten esim. lunttilapun tekemisen.

Tiesitkö, että Moodle 1.8 versiot eri palvelimilla keskustelevat keskenään? Jopa niin, että käyttäjäautentikointi onnistuu eri palvelimien Moodle-käyttäjille sen oman koti-Moodlen kautta. Tämä on hieno juttu tälläisessä verkostossa ja aiomme testata asiaa syksyn aikana.

sunnuntai, helmikuuta 25, 2007

TVT-strategiaa, Verkko tutuksi -koulutusta ja VESO-päivä Iisalmessa

Menneellä viikolla Kuopion koulujen tvt:n opetuskäytön strategiat nytkähtivät taas eteenpäin kun strategiavastaavat istuivat päivän koneiden ääressä ja hinkkasivat tekstejään eteenpäin. Hankalinta tuntui olevan kaupunkitason strategiatekstin soveltaminen oman koulun tasolle - mitä jokin koko koulutoimen strategiassa asetettu tavoite tarkoittaa omassa koulussani? Miten aiomme toteuttaa tvt:n opetuskäytön pedagogiset tukipalvelut omalla koululla? Visioita ja tavoitteita tuntui kuitenkin hienosti löytyvän, enemmänkin realiteetit painavat päälle - ei ole koneita, ei tykkejä eikä tietotaitoa tarpeeksi.

Verkko tutuksi -koulutuksen kuudes toteutus sai päätöksensä perjantaina. Marja-Leena Hyvärinen availi opettajille verkkokeskustelujen saloja ja korviini tarttui kiva termi "viipyilevä prosessi" - sellaisenhan viivästeiset keskustelufoorumit saavat aikaan. "Anna aikaa" on yksi oppimisen perussääntöjä ja tämä toteutuu foorumeissa.

Muutoin, Kuopion yliopiston oppimiskeskuksessa on tekeillä Aaron, uusi sähköinen ajankäytön hallinnan työkalu verkko-opetuksen mitoituksen tueksi, ensin pilottien käyttöön. Jossain vaiheessa se on tulossa myös kaikkien yo-opettajien käyttöön, toivottavasti myös toisen asteen opettajille.

Työviikon päätti eilinen Ylä-Savon lukioiden yhteinen VESO-päivä Iisalmessa. Siellä ISOverkoston esityksen jälkeen saimme kuulla voice massage -asiantuntijaa Leena Koskista Siilinjärveltä. Voice massagella tarkoitetaan lihasryhmien rentouttamista klassisen hieronnan otteilla ja se on saanut alkunsa pankkivirkailijoiden säryistä. Hyvä ryhti ja lihastasapaino tarvitaan, jotta puhuminen olisi vaivatonta eikä äänihäiriöitä tulisi. Lisäksi opin, että terve ääni on "sointuva, miellyttävä, ilmeikäs ja kantava", kun taas "kariseva ja nariseva" ääni ei sitä ole. Millainen on kariseva ääni?

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi 1.0 Suomi-lisenssi.