torstaina, marraskuuta 06, 2008

Videovirtaa Kuopiosta Raumalle ja takaisin, ISOverstaalle oma blogi


Tiistaiaamuna pääsimme Aarnen kanssa ensimmäistä kertaa kokeilemaan ISOverstaan tuotantoluokasta lähetettävää reaaliaikaista videovirtaa. Kahden näytön ja usean eri videolähteen käyttö vähän hirvitti. Samaten se kuinka vastaanottavassa päässä Raumalla osaavat sulkea ja avata vaihtuvia ikkunoita. Hyvin kuitenkin sujui, esitys virtuaalitilasta eteni ilman teknisiä ongelmia täältä Kuopiosta ja välillä vastailtiin satakuntalaisten kysymyksiin. Konferenssimikki esti hyvin äänen kaiun. Osa omasta osuudestani nauhoitettiin (Jukka Sormunen) toisesta Klassikan luokasta Wirecast-ohjelmalla. Tässä tallenteessa on huonompi kuvanlaatu kuin mitä Raumalla näkivät, mutta siitä saa silti kuvaa millaisesta tilanteesta oli kysymys.

ISOverstaalle väsättiin viikko sitten oma blogi "ISOverstas bloggaa". Verkoston koordinaattorin Leenan ja minun lisäkseni houkuttelemme sinne kirjoittajiksi myös verkoston rehtoreita/opoja/verstastukiopettajia/koulutoimenjohtajia. Kutsuja on lähtenyt tämän viikon rehtoreiden aluekokousten tuloksena jo yli kymmenelle kiinnostuksensa ilmaisseelle. Nähtäväksi jää kuinka blogi menestyy :)

2 kommenttia:

JariS kirjoitti...

Mielenkiintoista. Kerro käytetystä teknologiasta! Mitä softaa, onko spesiaalilaitteita?

VirtuaaliAnu kirjoitti...

ISOverstaan virtuaalitila on rakennettu omana tuotantona. Alkukehitystyön teki Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus (JoY). Sovellus on rakennettu Flash Media Serverin pohjalle. Tässä tapauksessa lähetys tapahtui ns. tuotantoluokasta, jonne on sitten rakennettu vielä mahdollisuudet vaihtaa videolähdettä. Tallennus tapahtui Wirecast-ohjelmalla toisesta luokasta. Tulemme virtuaalikoulupäiville ständille esittelemään tätä - tavataanko siellä?

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi 1.0 Suomi-lisenssi.